Pieni muutos arjen luksuksella

Eilen julkaisimme blogimme fb-sivulla kuvan karvakasasta ja lupasimme blogata asiasta tänään. Miten tuo karvakasa liittyy meihin? Osa teistä jo tietääkin; Emmin hiukset lyhentyivät huomattavasti ja tuo karvakasa oli Emmin hiuksia 😊

Vappuna alkoi tuntumaan, että jotain piristystä ja muutosta kaipaa häiden siirron ja lääkärin uutisten jälkeen. Hetken etsittyämme kampaamoa, johon saisi netin kautta varattua aikaa mahdollisimman pikaisella aikataululla. Löytyi Parturi-Kampaamo Voxy Helsingin Kalliossa. Minna on tuolla kerran käynyt lähes vuosi sitten ja viihtyi, joten sinne siis varasimme Emmille ajan.

Tässä kuva Emmistä ennen kampaajareissua

Minna onneksi pääsi Emmin avuksi kampaajalle, vaikka vierailikin useamman kerran vessassa vatsakipujensa takia. Onneksi Emmi oli myös tajunnut etsiä googlella muutaman inspis-kuvan, jolloin oli helpompi kampaajalle selittää, millaista muutosta halutaan, kun jälleen kerran aivot eivät halunneet toimia yhteistyössä ja sanat tuntuivat olevan kadoksissa.

Tämän verran lähti

Kuinka ihanaa on olla "kotoisassa värissä" jälleen ja hiukset selvästi lyhyempinä kesäkuumalla (paksut hiukset eivät ole namia kesähelteillä). Ihanaa arjen pientä luksusta, kun hiukset ovat kunnossa, kampaamossa oli ihana ilmapiiri, pesupaikalla hierova tuoli.

Lopputulos

Lämpimästi voimme suositella Parturi Kampaamo Voxy:a (löytyy fb:stä) ja kampaaja Suvia, joka taikoi tämän takkupesän juuri sellaiseksi kuin asiakas halusi; vain muutaman inspis-kuvan perusteella! Takuulla löydän itseni tuolta uudestaan; Kiitos! ❤

Kesäsuunnitelmat uusiksi!

Viime viikon tiistai piti olla ihan tavallinen päivä, vaikka Emmillä olikin aika aivovammapolille tarkistuttamaan Helmikuisen kolarin vaurioita päässä. Aivoista ei löytynyt kuvatessa vammoja, mutta jotain löytyi. Peikko, joka kuulostaa pieneltä, mutta aiheuttaa massiiviset muutokset perheemme kesäsuunnitelmiin...

Lääkäri löysi kuvien perusteella, että Emmillä on liikaa kallonsisäistä painetta, joka aiheuttaa päänsärkyä, näkökyvyn heikkenemistä (hoitamattomana sokeutumisen), muistiongelmia sekä hidastaa aivotärähdyksestä toipumista. Hoitokeinoja onneksi on, mutta varmuutta toimivuudesta juuri Emmille ei ole kuin yhdestä. Voidaan kokeilla painonpudotusta 20-30kg, voidaan aloittaa lääkitys ja voidaan hellittää painetta ottamalla selkäydinpunktiossa ylimääräistä selkäydinnestettä. Jos mikään näistä ei auta, niin viimeinen, takuuvarmasti toimiva keino on asentaa kallon sisälle pilli, joka ohjaa liiat nesteet vatsaan.

Tämä ei onneksi ole hengenvaarallista, mutta hoidot aloitetaan mahdollisimman pian, sillä liika kallonsisäinen paine vaurioittaa tällä hetkellä näköhermoja (ja sen huomaa!). Työhön en saa palata ennen elokuun alkua ja ainakin muutama lääkäriaika tulee kesälle.

Näiden uutisten myötä teimme raskaan päätöksen ja peruimme kesälle suunnitellun kohokohdan; häämme. Samaan syssyyn toki varasimme uuden päivän; 18.5.2019 (tuo tulee olemaan kolmas hääpäivämme, sillä tuona päivänä vuonna 2016 rekisteröimme parisuhteemme).

Yritämme kesän aikana blogata muustakin kuin Emmin lääkärireissuista, vaikka arkemme tuleekin pyörimään pitkälti hoitojen ja mahdollisten sivuvaikutusten pyörteissä. Toki päivitämme myös nyt haasteeksi otetusta painonpudotuksesta! Emmillä lähti jo alkupainosta 2kg, Minnalla reilu kilo!

Q&A eli lukejoiden tai tässä tapauksessa lukijan kysymyksiä meille!

Jokin aika sitten saimme lukijaltamme ehdotuksen q&a;sta. Idea tuntui hyvältä, joten pyysimme teiltä kysymyksiä ja yksi lukija lähetti kysymyksiä. Kiitos siitä! Nyt on tullut vastaamisen aika.

• Millaisen vastaanoton bloginne on saanut?

Moni tuttavista on sanonut lukeneensa/lukevansa blogia, mutta harva tuntematon on blogiin löytänyt eli vielä pieni on lukijakunta (toiveissa on suurempikin lukijakunta), mutta tähän mennessä olemme saaneet positiivista palautetta yhtä mielensäpahoittaja-miehen avautumista lukuun ottamatta.

• Luotatteko ihmisiin samalla tavalla kuin ennen ystävien hylkäämäksi joutumista?

Minna: En tiedä johtuuko se hylätyksi tulemisesta vai siitä, että elettyä elämää on enemmän takana, jolloin luottaminen on hankalampaa, sillä lapsuuden ja nuoruuden sinisilmäisyys on vaihtunut lievään kyynisyyteen.

Emmi: Luottaminen ei ole vaikeampaa, mutta teen heti selväksi olevani naisen kanssa naimisissa ja jos se on toiselle ongelma, niin tiedetään se heti alkuun. Itseasiassa tänä iltana uskaltauduin Minnan kanssa Fb:n etsitään ystäviä Vantaalta-ryhmään oman tekstin ystävien löytämiseksi.

• Milloin tiesitte, että olette toisillenne ne oikeat?

Minna: Musta tuntui välillä siltä jo ennen ensitapaamista (apua!) mutta noin päivä näkemisen jälkeen oli tunne varma.

Emmi: Minulla kesti selkeästi kauemmin ensin tunteen kanssa, että Minna voisi olla se oikea ja kun tunne tuli, mietin uskallanko tavallaan luottaa siihen, että Minna pysyy maisemissa. Lähemmäs vuosi meni luottaa siihen, että Minna on se oikea eikä ole lähdössä viereltä mihinkään, vaikka varsinkin Valtterin kanssa on hankalaa.

• Onko parisuhteessanne joitakin stereotypioita, joita naisparien elämässä esiintyy?

Minna: Mielestäni ei, sillä usein naispareista oletetaan, että toinen pukeutuu miesmäisemmin, ei osaa remontoida tms.

Emmi: Ilmeisesti ei, sillä lähes poikkeuksetta meitä luullaan ystäviksi/siskoiksi tms. muttei koskaan pariskunnaksi.

• Miten lapset ovat suhtautuneet siihen, että äidillä onkin nyt vaimo eikä aviomiestä?

Emmi: Kumpikaan lapsista ei ole kummastellut asiaa yhtään, sillä lapsille on hyvin varhaisessa vaiheessa kerrottu, että ei ole olemassa vain heteropareja ja on ok olla erilainen, kunhan itse on onnellinen.

Minna: Mielestäni kumpikaan ei ole ottanut sitä mitenkään ihmeellisesti. Nykyään Hanna nimittää mua MPÄP- nimellä (Maailman Paras ÄitiPuoli), mikä tuntuu kyllä tosi hyvältä. Lapset on oikeastaan aina sanoneet, että jos ei joku tajua, niin sille ei voi mitään, pääasia on, että Äiti on onnellinen. Ja ilmeisesti mä teen Emmin onnelliseksi, kun yhdessä ollaan <3

• Miten Emmin vanhemmat ovat suhtautuneet Minnaan?

Minna: Aluksi Emmin äiti tuntui hieman pettyneeltä (?), mutta nopeasti molemmat hyväksyivät minut.

Emmi: Hyvin on kumpikin hyväksyneet Minnan, vaikka äiti ensin tuumasi, että "itse saat mummille kertoa Minnasta", niin oli rohkaissut mielensä ja kertonut tädilleni (äidin sisko) Minnasta. Nykyään äiti miettii etten vaan pakota Minnaa mihinkään kamalaan esim. saatiin joululahjaksi Saara Aallon keikalle liput ja Minna itki sitä jouluna ja meidän äiti luuli, että mä olen Saara-fani ja pakotan Minnan keikalle, vaikka faktasti asia on toisinpäin :D

• Kumpi on ahkerampi tekemään kotitöitä?

Minna: Minä! Joskus menee hermot, kun Emmi lupaa jotain tehdä, mutta istuu vain puhelimella.

Emmi: Minna on ahkerampi ja on jopa vienyt mun pyykinpesu-rentoutumiseni.

• Mikä on ollut haastavinta/vaikeinta suhteessanne?

Minna: Tällä hetkellä keskenmenosta selviäminen, sillä kuitenkin Emmin ja lasten takia pitää pystyä olemaan vahva.

Emmi: Luottaminen oli alkuun vaikeaa ja huomaan, että sama vanha epävarmuus nostaa aina välillä päätään. Luottamus siis sitä kohtaan, että pysyykö Minna kaikkien hankaluuksien keskellä meidän luona. Minnan tukeminen keskenmenon jälkeen ja samalla itse toipua kolarista ja salaa pelätä, että kolarin jälkeiset aivo-ongelmat eivät olekaan vain väliaikaisia.

• Jos saisitte vaihtaa päikseen yhden ominaisuuden toisistanne, niin mikä se olisi?

Minna: Haluaisin pystyä nukkumaan yhtä sikeästi kuin Emmi, sillä Emmi nukkuu vaikka mitä tapahtuisi (koirat rallittaa sängyssä, lapset huutaa, herätyskello soi).

Emmi: Kyky keskittyä moneen asiaan samaan aikaan, sillä se on itsellä nyt kolarin myötä kadonnut. Tuntuu, että joskus yhteen asiaankin keskittyminen on liikaa aivoille.

• Jos käytte ulkona valitsetteko ns. normaalin baarin vai suositteko vähemmistöjen baareja?

Minna: Harvoin käydään missään eikä oikeastaan mennä sen mukaan oliko kyseessä homo- vai heterobaari vaan lähinnä mennään sen mukaan kuka on esiintymässä ja missä esiintyy. Tähän täytyy kuitenkin mainita, että Emmi on luvannut meidän ekoista treffeistä asti viedä minut DTM:ään ja sen lupauksen aion joskus lunastaa.

Emmi: Ne harvat kerrat, kun olemme baareissa olleet, ovat menomestat valikoituneet esiintyjän mukaan.

Kun maailma romahtaa

Se tunne, kun keho kertoo sinun olevan raskaana, se tunne kun jännittää positiivisen tuloksen ilmestymistä... Se tunne kun kaikki se katoaa pienessä hetkessä... 

Nyt kun aikaa on jo hieman kulunut ja suurin suru ja mielipaha on selätetty, ajattelimme paneutua hieman synkempiin ajatuksiin hetkeksi.

Muutama viikko takaisin, sunnuntai-iltana, aivan yhtäkkiä, Minna alkoi vuotamaan verta, vaikka piti iloita alussa olevaa raskautta...

Se tunne joka tuli sisälle, oli järkyttävä, tuntui kui sisällä olisi ollut pelkkää tyhjää. Ensin en meinannut mennä lääkäriin lainkaan, sillä ajattelin, että vuoto on vain normaalia alkuraskauteen liittyvää. Sitten tuli suuret kivut alavatsalle, sinnittelin seuraavan yön, kunnes Emmi sai mut lähtemään lääkärille. Lääkärihuoneeseen astuessani, itkin vain, sillä tiesin jo, mitä oli tapahtunut. En ollut ikinä ennen ajatellut, että kun nainen sanoo, että tietää mitä kropassaan tapahtuu, se todellakin pitää paikkaansa. Lääkäri teki lähetteen Jorviin, jossa sitten vietimmekin aikaa jonkun tovin. Ultrassa, verikokeissa ja muissa. Ultrassakaan ei enää mitään näkynyt. Lääkäri halusi kuitenkin varmistaa asian vielä verikokeiden avulla. Tuloksia odoteltiin 2 päivää... Ehkä elämäni pisimmät 2 päivää, vaikka sisimmässäni toivoin, silti tiesin, ettei enää mitään vauvaa ole. 

Tuntuu, että vaivuin epätoivoon, itketti ja sydän oli särkynyt, silti jotenkin tuntui siltä, että pitää esittää vahvaa, sillä yhdeltä jos toiselta taholta sai vain kuulla, että se oli niin alussa vasta... Silti se tuntui pahalta, tuntuu edelleen..  Miten siitä pääsee yli? Kai ajan kanssa, niin ne sanovat. Tulee kuitenkin päivä, jolloin en enää asiaa edes ajattele, mutta toisina päivinä se on mielessä useastikin.. Mitä olisin voinut tehdä toisin? Oliko se mun vika? Teinkö jotain väärin? 

Eihän sitä ihminen mitään ajatuksilleen voi, niiden kanssa on vain elettävä. Tunne on edelleenkin tyhjä, nyt vain eritavalla...


Hoitaja muistutti ystävällisesti, että minulle olisi tarjolla keskusteluapua psykologin kanssa, jos niin haluaisin. Täytyisi vain varata aika terveyskeskukseen hoitajalle. Keskustelu ulkopuolisen kanssa - asia jolle heräsimme vasta viikkoa myöhemmin Emmin miettiessä keskusteluapua itselleen. Puolisoilla ei ole samanlaista oikeutta keskusteluun ammattilaisen kanssa, kuin keskenmenon kokeneella. Ovatko päättäjät sitä mieltä, että keskenmeno ei koske odottajan puolisoa? Kuinka puoliso voi tukea rakastaan, joka käy läpi keskenmenoa, jos itse ei saa ammattiapua sitä tarvitessaan? Mielestämme tämä on väärin! Miehet harvemmin kai kaipaavat keskusteluapua puolison kokiessa keskenmenon, mutta meillä ainakin kumpikin koki keskenmenon hirvittävänä takaiskuna. Luultavasti myös miehien joukossa on yksilöitä, jotka keskusteluapua kaipaisivat (muitakin siis kuin se oma puoliso). Tässä on päättäjille muutosvinkki!

Nämä ihanuudet jäävät kaappiin odottamaan mahdollista käyttöä perheessämme 

 



 

Perheenlisäystä...

Perheenlisäystä tuli odottamatta, sillä pupunaaraamme oli ollut raskaana. Yhtenä päivänä Minna siivosi Jennin häkkiä ja huomasi koppia nostaessaan 5 pienenpientä karvatonta otusta. EIhän siinä muu auttanut kun kirkua ja miettiä, että mitähän v*****. 

Huusin Emmiä avuksi ja saimme pikkuiset nopeasti takaisin Jennin tekemään pesään. Sitä ennen oli kuitenkin pakko napata valokuva. Oli ne niin suloisia pikkuisia. 

Jotenkin oli pieni paniikki päällä, sillä olinhan koskenut pikkuisiin. Onneksi Jenni oli jo niin tottunut meihin, ettei häntä häirinnyt pieni poikasten koskettelu. Soitimme myös pariin eläinlääkäriin kysyäksemme neuvoa, ohjeita saatiin laidasta laitaan, eikä oikein tiedetty mitä niistä olisi pitänyt noudattaa, joten päätimme sitten tehdä niinkuin meistä parhaalta tuntuisi. 

Jenni - Äiti

Jare - Isi

Pidimme vain peukkuja pystyssä ja toivoimme, ettei Jenni söisi tai hylkäisi poikasiaan. Onneksi näin ei käynyt. Koitimme mahdollisimman vähän kosketella poikasia ja pesää. 

Nyt, n. 4 viikkoa pupujen synnyttyä, voimme ylpeinä Emmin kanssa kertoa, että kaikki 5 poikasta ovat elossa ja terveitä. Hyppelevät pitkin taloa, sekä ruokakin maittaa hyvin. 

Saako nyt sanoa olevansa ylpeä vanhempi? No, ehkä kuitenkin Jenni saa olla se ylpeä vanhempi, tyttöhän sen kaiken työn on tehnyt. 

Nyt sitten onkin hirmuinen mietintä, että minne pikkuiset saadaan asumaan. Meille itsellemme kun jää yksi pupu, pakkorakona tietty pupu, sillä hänellä purenta väärinpäin. Yksi pupuista saa ainakin parhaan mahdollisen kodin <3 Kiitos siiitä Anne ja Tatu! 

Eli siis, mikäli joku on kiinnostunut ostamaan pupunpoikasen halvalla, ottakaa yhteyttä.. Ovat muuten oikein Vantaan kaupungin eläinsuojelun eläinlääkärin tarkistamia xD (eli siis, kiitos eräälle, kun voimme sanoa hyvän lääkärin tarkistaneen pupujen elinolon)

Hän jää meille asumaan, täysin isänsä kopio, mutta tyttö, saanko esitellä: JJ :)

Hän muuttaa asumaan ihanaan uuteen kotiin <3

Meillä on uusi harrastus

Pakko myöntää, nyt se on tapahtunut... Meidänkin perhe on hurahtanut Pokemoneja jahtaamaan, Viikonloppu sujuikin siis aika kivasti Pokemonien parissa, oli niitä virtuaalisia Pokemoneja ja muutamia, niinkuin me sanotaan, Real Life Pokemoneja...

Aloitimme sillä, että kävimme Tuusulassa erään järven rannalla, Poke Stopilla, laitoimme siihen Luren, jonka avulla piti saada vähän parempia Pokemoneja ilmestymään, toisin kävi, samat Pokemonit siellä ja kotona... Eli siis, sinne ei enää kannata lähteä..

Järvenpäässä oli markkinat lauantaina, sinne päätimme lähteä katselemaan josko jotain tarttuisi mukaan, löytyihän sieltä, Tyrnihilloa, luomujauhoja ja sen sellaista. Kuten Valtsulle lupasimme, markkinoiden jälkeen lähteä Pokemon metsälle, näin myös teimme. Ajelimme pitkin Järvenpäätä Mäntsälään asti, muutamia hyviä Pokemoneja tuli löydettyä siltä välin..

Yksi iso pettymys kuitenkin tapahtui, eikä se liity mitenkään Pokemoneihin, Minnan yksi lempielokuvista on Prinsessa, no ajattelimme, että koska olimme niin lähellä Kellokoskea, kävisimme tutustumassa paikkaan, no eihän sitä ole siellä edes kuvattu, vaan jossain päin Itä-Suomea, eli siis se reissu jääköön sitten jollekin toiselle kertaa.

Päätimme, että olisi kiva ajaa jonnekin missä ei vielä ole käyty, joten päädyimme ajamaan kohti Hankoa, Siellä pyörimme ja jäimme taas Poke Stopille odottelemaan, huono oli sekin stoppi, joten koska kello oli jo niin paljon, että piti lähteä kohti kotia, päätimme hakea Pizzat jostain Hangon kebab-paikasta, olin ihan hyvää, tosin ei toista kertaa siltikään tarvitse hakea. 

Hangosta pois lähtiessämme, bongasimme sen "kuuluisan" rannan, jossa Kesäkaverit on kuvattu ja päätimmekin, että seuraava Pokemon-reissu tulisi tehdä sinne.

Sunnuntaina päätimme vielä iltasella lähteä kävelemään pienen lenkin, otimme Jessen mukaan ja Jessen uusi tyttöystävä Lilokin tuli palvelijoidensa kanssa mukaan. Muutama tunti siinä meni, koirat juoksivat elämänsä ilosta pitkin peltoja ja me muut, no mitäpä muutakaan kuin kävelimme laitteet kädessä jahdaten Poksuja. 

Luulenpa, että näin ne meidän viikonloput tulevat menemään, aina kun siihen on aikaa. Eli siis, liikkukaa ja nauttikaa toistenne seurasta, vaikka Pokemoneja jahtaillen. <3

Syksyiset Marttailut

Olemme jo pitkään miettineeet, mistä löytää havalla mehumaija, sillä molemmat ovat jo pitkään halunneet itse tehdä mehut pakastimeen talven varalle. 

Emmi (yllätys?) selaili facebookkia eräänä päivänä ja löysi ilmoituksen, jossa annettiin vähän käytetty mehumaija, käyttämättömyyden takia pois. Otimme tähän naiseen yhteyttä ja sovimmekin haun jo seuraavaksi päiväksi. 

On ihanaa nähdä, että jotkut kierrättävät tavaransa, joita eivät enää tarvitse. Näin ihmiset, jotka tavaroita tarvitsevat, saavat ne käyttöönsä. 

Eikä tämä ihmisten hyväntekeväisyys tähän vielä loppunut. Pari päivää sitten, eräällä toisella naisella oli samaisella sivustolla ilmoitus, että hänellä on punaisia ja valkoisia viinimarjoja liiaksi ja niitä saisi käydä puskasta itse poimimassa. 

Olimmekin ensimmäisinä kommentoimassa ja saimme hakea sieltä marjoja ilmaiseksi. Keräsimme sieltä omien tarpeidemme mukaisesti ja koska jonottavia ihmisiä oli sivustolla muitakin, jätimme heillekin kerättävää.Näin mahdollisimman moni saisi marjoja käyttöönsä.

Kävimme vielä sen jälkeen keräilemässä appivanhemmilta vähän mustaa viinimarjaa muiden joukkoon. Kotiin päästyämme sovimme, että jätämme hieman mustaa erikseen, koska Emmi halusi tehdä pienen määrän mustaherukkahilloa. 

Siinä sitten mehua keitellessä, se jotenkin pääsi unohtumaan ja Minna kaasi kaikki mustatkin marjat kattilaan...Onneksi appivanhemmat asuvat niin lähellä, joten eilen pääsimme keräämään Emmille vähän lisää marjoja. 

Mehumaija pörisi ja vettä lisäiltiin välillä vähän lisää. Marjoja ja sokeria, marjoja ja sokeria... Valtteri siinä vierellä aina välillä kävi ihmettelemässä, miten nopeasti sitä mehua oikein valmistuu ja pitihän Valtsun päästä kiipeämään jakkaran päälle nähdäkseen miltä jo miltein kaikki mehunsa menettäneet marjat näyttävät.

Mehua tuli  inan vajaa 7 litraa, joten kyllä sillä hetki mennään. Ja mikä parasta, ei lisäaineita, ei mitään, tietää tasan tarkkaan mitä lapsille juottaa <3

Vielä kun tietäis, onko täälläpäin jossain hillasuota, mistä vois käydä vähän keräilemässä...

ps. tuolla olisi nyt jäähtymässä vaniljaista mustaherukka-vadelmahilloa :)