Kuten joka kerta kun lähtöä suunnittelemme ja jonkin tietyn ajan sovimme, emme pääse vielä sovittuun aikaan lähtemään... Niin kävi myös tälläkin kertaa! Piti tehdä muutama pysähdys, kuten esimerkiksi kaupassa eväät ostamassa, ajattelimme sen käyvän nopeasti, toisin kuitenkin kävi, sillä kolmen lapsen makumaailmojen yhteensovittaminen allergioiden lisänä oli aika haastavaa ja ensimmäinen tappelu lasten välille syntyikin jo kaupassa karkkihyllyllä, kun kaikille sopivia karkkeja ei tuntunut löytyvän, onneksi pääsimme kompromissiin ja jatkoimme matkaa.
Korkeasaaren porteille päästyämme, huomasimme alennuksen, kun liput ostaa netistä, joten ei muutakuin QR-koodia käyttämään ja liput tuntuvalla alennuksella mukaan :) Kävellessämme siltaa pitkin saaren puolelle, huomasimme maassa erään miehen kultaisen mastercardin, päätimme nostaa sen ylös ja viedä sen jollekin työntekijälle, kuitenkin pienen matkaa käveltyämme huomasimme miehen joka tiukasti tietä tuijotteli, kysäisin häneltä etsikö hän jotain, kertoi hukanneensa pankkikorttinsa. Varmistin nimen ja niin kortti löysi oikealle omistajalle, tyytyväiselle sellaiselle. -Päivän hyvä työ tehty ja päivä vasta alulla.
Korkeasaaren karttoja tutkiessamme jokainen lapsi halusi eri suuntaan ja kiertää saarta hölmösti sinkoilemalla, joten päätimme Emmin kanssa, että lapset saavat kierrellä keskenään miten haluavat ja tämä päätös tuntuikin lapsia miellyttävän. Eipä kulunut aikaa kuin tunnin verran, niin puhelin soi ja ensimmäinen isompi riita oli meneillään. Sitä sitten selvitellessämme tulimme siihen tulokseen, että tytöt saavat jatkaa matkaa kahdestaan ja Valtteri tulee loppuajan kulkemaan meidän kanssamme. Tämä järjestely tuntui toimivan ja kaikilla oli mukavaa.
Näimme kaikenlaisia eläimiä ja kamerat räpsyivät reilusti, tulihan sitä kuvattua koko reissun aikana noin. 1000 kuvaa! Lapsilla oli molemmilla omat lempi eläimet, Valtteri piti erityisesti leopardeista ja Hannan lempparieläin oli pikkupanda, kuvia niistä piti yrittää ottaa, pikkupanda vaan tuntui olevan vähän piilossa. Leopardit olivat illemmalla liikkeessä ja tulivatkin ihan lasin eteen vierailijoita moikkaamaan.
Toinen bolemiikki syntyi, kun työt päättivät olla tottelematta meitä, eivätkä saapuneetkaan sovittuun paikkaan, vaikka pariin kertaan olimme jo perään soittaneet. Olimme Emmin kanssa jo aika vihaisia ja huolestuneita siitä, mitä tytöille on käynyt, koska eivät edes enää vastanneet puhelimeen. 40 minuutin kuluttua tytöt sitten päättivät saapua sovitulle paikalle, pieni itkukin siinä Hannalta pääsi, kun hieman heitä komennettiin. Loppupäivän kuljimmekin kaikki yhdessä ilman suurempia kommelluksia. Loppuillasta söimme vielä jäätelöt ja lähdimme suuntaamaan kohti kotia. 10 kilometriä siinä tuli käveltyä ja sen kyllä jaloissaan tunsi ja tietty Emmi tunsi sen kyljessään, jonka oli murtanut muutama päivä aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
palaute otetaan ilolla vastaan!