Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. elokuuta 2016

Legomaailmaan tutustumassa Kampissa

Tässä muutama viikko sitten Emmi selaili netin ihmeellistä maailmaa. Hetken kuluttua, Emmi löysi Facebookin kautta mainoksen, jossa kerrottiin pienestä Legokaupasta Kampissa. Kaupan nimi oli Pii Poo Helsinki. 




Päätimme, että sinne on lapset vietävä jossai vaiheessa, ovathan he molemmat Lego-faneja ja kokoavat paljon Legoja omissa huoneissaan. 

Lasten silmät loistivat, kun kerroimme heille, että menemme katsomaan tämän kyseisen kaupan, kunhan aika antaisi periksi. Kerroimme myös lapsille, että Pii Poossa he saisivat koota itse ikiomat Lego-ukkelinsa. 



Viimein keskiviikkona oli hyvä aika lähteä käymään paikanpäällä. Ensinnäkin Minna rohkaisi mielensä ja suostui ajamaan Helsingin keskustaan ja siis kyse oli aivan keskustan läpi ajamisesta, ajoimmehan esimerkiksi Rautatientorin vierestä. Oli siinä hetken pieni epätoivo päällä, mutta, pakko myöntää, ei se niin vaikeaa ollutkaan, turhaan sitä "suuressa maailmassa" ajamista on pelännyt. 

Kun saimme auton parkkiin, lähdimme kulkemaan kohti kauppaa. Pii Poo, oli aivan ihana pieni kauppa, jonne sisälle astuessa tunsi pääsevänsä Lego-maailman syövereihin, kaikkine upeine Lego-teoksineen ja mukavine myyjineen. Jo sisälle astuessa, tunsi olonsa tervetulleeksi myymälään. 



Lapset ihmettelivät kaikkia suuria ja pienempiä Lego-ihanuuksia. Itse täytyy myöntää, ettei hermot, eikä aika riittäisi alkaa sellaisia väsäämään, onneksi ovat ne, jotka niiden kasaamisesta tykkäävät ja niitä kokoavat meidän muiden iloksi ja ihmetykseksi.



Meni aika iso tovi, kun lapset pyörivät pöydän ympärillä, joka oli täynnä Lego-ukkelin tekemiseen tarkoitettuja osia. Oli erilaisiä päitä, kehoja ja välineitä. Molemmat lapset löysivät mieleiset osansa lopuksi ja olivat tyytyväisiä tekeleisiinsä. Molemmat päätyivät tekemään poliisi-ukkelit, toistensa ukkeleista tietämättä.Itse kasattujen ukkeleiden hintakaan ei päätä huimaa, sillä se on vain 2,50€/ukko.



Tämän jälkeen vielä kierreltiin lisää myymälässä ja miten ihanasti ja stressivapaasti löysimme myös synttärilahjan Emmin kummipojalle, josta on tullut iso poika ja hänen toiveenaan oli isojen poikien Legot, joten paikka oli täydellinen lahjan hankintaan. 



Suosittelemme lämpimästi kaikkia käymään ko. liikkeessä, sillä palvelu oli erinomaista ja muutenkin, jokaisen olisi hyvä nähdä, mitä kaikkea Legoista saa rakenneltua. Liikkeessä on valmiiden Lego-pakettien lisäksi myynnissä irtokarkki-tyyliin Lego-palikoita.



Kiitos Pii Poon pojille vielä lämpimästä vastaanotosta. <3

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Militariaa Hämeen linnassa

Jo pitkään Emmin on tehnyt mieli nähdä muitakin Suomessa sijaitsevia linnoja kuin Suomenlinna. Niinpä kauniina sunnuntaina (ei se niin kaunis ollut kokoajan), pakkasimme lapset (omat ja yhden lainalapsen) ja eväät Vaarin autoon (oma seisoo huoltamon pihassa) ja suuntasimme Hämeenlinnaan Militaria-museoon ja kiertelemään itse linnaa.

Sana museo aiheuttaa useimmissa lapsissa kiukkureaktion, mutta tähän museoon lapset lähtivät innostuneina ja ilman kiukkua. Perille päästiin helposti ja ensimmäisenä päätimme kiertää Militaria-museon. Siellä olikin nähtävää Suomen sodista ja armeijasta 3:n kerroksen verran ja lisäksi ajoneuvot, tykit tms. olivat ulkona, joten kiertämiseen kului useampi tunti. Lapset saivat kiertää museossa omaan tahtiinsa, kunhan eivät menneet ulos rakennuksesta ilman aikuisia.

Aikuiset lukivat info-tauluja ja katselivar esineita, mutta lapset lähes juoksivat museon läpi, mutta kiersivät museon uudelleen aikuisten tahtiin. Toisessa kerroksessa oli "elokuvahuone", jossa näytettiin lyhyitä dokumentteja sodista, joka tunti eri dokkari. Satuimme sopivasti paikalle ennen yhden dokumentin alkua ja saimme lapset houkuteltua mukaan katselemaan lyhyen dokkarin. Yllätys olikin suuri, kun dokkari ei ollutkaan Vaikea aika, vaan Ihantalan ihmeet. Hyvin lapset silti jaksoivat katsoa, kysyivät vain jälkikäteen "Voitettiinko me toi sota?".

Kun olimme kierätäneet sisätiloissa riitävästi, siirryimme museon pihalle ihailemaan paria venettä, tykkejä, yhtä tankkia ja muita armeijan autoja.

45 minuttia jaksoimme kierrellä pihalla, jonka jälkeen lapsille tuli niin nälkä, että tarvitsi suunnata autolle syömään eväitä. Jokaiselle oli täytetty patonki, lisäksi oli kotitekoisia lihapullia, porkkanatikkuja, herneitä, vesimelonia, paria erilaista tuorejuustoa ja reissumiestä. Lapset söivät reippaasti ja ruokailun jälkeen suuntasimmekin kiertämään linnaa.

Aikuiset kierelivät hitaasti linnaa kuvaten näkemäänsä ja lapset kiertelivät kilpaa etsien salaisia piiloja,tytöt halusivat jopa käyttää tilaisuutta ja pukeutua ritarin rintapanssareihin.



 Kaasunaamareitakin pääsimme katselemaan museossa sekä salauslaitteita. Oli hiukan erilaisia Nokian vempaimia kuin tänä päivänä ;)




Tällaisia suloisia tonttuja oli Militaria-museossa n. 5kpl eri paikoissa. Ihania!


pienet oviaukot linnassa :)