Hae tästä blogista

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Auringossa ajateltuja ajatuksia aivovammasta

Kun seurana ovat vain koirat muiden ollessa kalastamassa ja kaupassa, niin Emmin on hyvä hetki kertoa hieman kuvaa omasta arjestaan.

Usein ajatellaan, että sairauslomalla täytyy levätä kotona, fyysiset oireet ovat ulospäin näkyviä, mutta entä jos näin ei ole? Usein tässä vaiheessa ihminen leimataan lusmuksi, joka ei töissä halua käydä. Itse haluaisin takaisin töihin usean kuukauden sairasloman jälkeen, mutta silti sairasloma jatkuu vähintään heinäkuun loppuun ja mahdollisesti jatketaankin! Luulempa, että vieraalle ihmiselle olisi vaikea ymmärtää pelkän  äkemisen perusteella miksi näin on, sillä fyysiset oireet (päänsärky, näön heikkeneminen ja muistikatkot) eivät näy ulkonäöstäni.

Silti kaikki tuo vaikuttaa arkeeni ja läheisteni arkeen, sillä mitä enemmän aivoja käytän, sitä väsyneempi olen ja silloin en osaa ilmaista itseäni kuten haluaisin (unohdan sanoja). Viime viikolla käskin Valtsun laittamaan Aku Ankat silmille (tarkoitin arskoja), saatan unohtaa laittavani ruokaa ja jokin menee pieleen. Usein myös kiukuttaa, kun en saa ilmaistua itseäni, kuten haluaisin, sanat vain ovat ja usein pysyvät hukassa.

Kaikki alkoi Helmikuussa kolarin jälkeen eikä kukaan tiedä milloin pääni normalisoituu. Vai tuleeko tästä uusi normaali? Muistakaa varovaisuus liikenteessä ❤


1 kommentti:

  1. - Usein kanssa ajatellaan, että jos olet sairaslomalla eikä näkyviä vammoja ole, eträ feikkaat ja olet vain liian laiska käydäksesi töissä. Toivotaan, että sie sekä tilanne paranette pian.

    VastaaPoista

palaute otetaan ilolla vastaan!