Kävimme kuvailemassa kansallismuseon edessä olevassa "joulukuusi puutarhassa", joulukuusia oli paljon ja kaikki erilaisiksi koristeltuja, joten oli pientä valinnanvaikeutta, mutta onnkeksi kuvaaja osasi meille kertoa minkälaisia kuvia portfolioonsa haluaa ja näytti muutaman esimerkin, että mekin ymmärsimme :) Miten se voikaan olla niin vaikeaa olla kuvattavana, aina on jotenkin epämääräinen ilme naamalla...
Kansallismuseon jälkeen lähdimme kohti Senaatintoria ja Tuomaan markkinoita, markkinoilla oli hieno tunnelma ja saatiin muutamia kuvia. Mutta, koska kaikki ei mene niinkuin oltaisiin ajateltu tai haluttu, niin kuvaaminen karusellin edessä oli aika ikävä tapahtumasarja... Olimme Emmin kanssa karusellin edustalla, annoimme toisillemme muutaman suukon ja kuvaaja otti kuvia järjestyksenvalvojan mielestä olimme ilmeisesti vähintäänkin hirviöitä, sillä järkkärinä toiminut keski-ikäinen nainen tuli sanomaan, että nyt saa riittää, sillä täällä on paljon lapsia. Pahoitimme Emmin kanssa mielemme, samoin teki myös valokuvaajamme. Suomen, jonka pitäisi olla tasa-arvoinen ja kaikki hyväksyvä maa... No näin ei tällä kertaa kuitenkaan ollut, mutta jörjestyksenvalvojien esimies kyllä kuuli asiasta. Hän oli erittäin ystävällinen ja pahoitteli tapahtunutta useampaan otteeseen ja lupasi ottaa asian puheeksi ko. järkkärin kanssa.
Onneksi kuvaaja oli niin ammattitaitoinen ja sai napsattua kuvan myös karusellin edustalta, vaikka siellä kuvaaminen lyhyeksi jäikin.
Tahdomme vielä näin kiittää Annina Segermania ihanista kuvista <3
- Hyviä kuvia. Ja oli kyllä törkeä tuo järkkäri. Tosta huomaa, että suomi on vielä lapsen kengis tuon hyväksymisen / tasa-arvoisuuden kanssa.
VastaaPoista