Jos katsellaan aikaa taaksepäin, vaikka vain puolivuotta, meidän jokaisen olotila oli täysin erilainen. Lapsista toinen kaipasi kahta välittävää vanhempaa, toinen taas lisää aikuisia ympärilleen. Ensin mietittiin, miten lapset suhtatuisivat tähän sateenkaariperheeseen, kiusattaisiinko heitä koulussa tai kotipihalla, olisiko asiat huonommin vai paremmin? Nyt, muutaman kuukauden jälkeen on lasten suusta useaan otteeseen kuulunut iloisia asioita meidän perheestä ja he jopa oma-aloitteisesti ovat sanoneet, että mikäli joku ei tätä ymmärrä niin on se sitten sen ihmisen oma ongelma, ei meidän.
Hanna onnellisena kertoi koulutovereilleen, että hänellä on nykyisin 3 äitiä ja isä. Muut lapset olivat tätä pitäneet mahdottomana ja siitä olikin pieni itku tullut, mutta asiaa selitettyään ja uudelleen mietittynä, oli tämä asia kavereillekin selvä juttu. Valtteri taas jo ensimmäisellä kerralla Minnan nähtyään kysyi, josko Minna voisi jo seuraavalla kerralla tuoda muuttakuorman tullessaan. (tässä vaiheessa ei siis oltu vielä edes kunnolla puhuttu, ollaanko suhteessa vai ei). Lapset jopa usein usuttavat meitä pussailemaan tai halailemaan ja käyttäytyvät niinkuin näin olisi aina ollut.
Me vanhemmat taas... Useat ystävät ovat sanoneet kummastakin, että näytämme paljon onnellisemmilta ja hymyilemme paljon enemmäin kuin aiemmin. Täytyy myöntää, että siltä itsestakin tuntuu, onnelliselta ja hyvinvoivalta. Ei tarvitse piilotella mitään, ne joiden tarvitsee meidän arjessamme mukana olla, hyväksyvät meidät juuri näin. Ne taas jotka eivät hyväksy, mihin heitä tarvitsemme?
Onkin siis hyvä muistaa, onnellisuuden voi löytää aivan ilmoittamatta, jostain nurkan takaa, kunhan vaan pitää silmät ja korvat auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
palaute otetaan ilolla vastaan!